Palvelumme veneen ostajalle

Ensimmäisenä tulee selvittää itselleen sopiva hankintabudjetti, jossa tulee huomioida veneen ylläpitoon liittyvät kulut.

Uutena veneilijänä tärkeä on keskittyä selvittämään itselleen minkälainen on oma veneilytarpeesi? Esim. kuinka iso perhe ja sitä kautta kuinka paljon yöpymistilaa veneessä pitää olla? Keskittyykö veneilysi yleensä viikoloppu- ja pidemmille matkoille tai pelkästään päiväretkiin, jolloin veneen tilaratkaisut nousevat yleensä ratkaisevaan rooliin.

Mikäli olet hankkimassa käytettyä, vanhempaa venettä, on ennen ostopäätöstä suositeltavaa suorittaa ns ostotarkastus. Tarvittaessa voit käyttää myös ulkopuolista auktorisoitua veneen tarkastajaa, jolloin saat mahdollisimman hyvän tiedon veneen teknisestä kunnossa ja siinä mahdollisesti piilevistä vioista, joita normaalisti voi olla vaikea havaita.

Meiltä hankittu vene on valmiiksi tarkastettu ja huollettu. Lisäturvaksi hankittuun veneeseen tarjoamme lisäturvan, jonka myötä sinulla on veneen omistajana parempi turva mahdollisen konerikon tai muun teknisen ongelman sattuessa kohdalle.

Suositeltavaa on säilyttää vene aina sisätiloissa lämpimässä hallissa. Näin varmistut, että veneesi pysyy mahdollisimman hyvässä kunnossa ja vältyt ikäviltä yllätyksiltä kuten mahdolliset kosteus- ja jäätymisvauriot joita voi aiheutua ulkona telakoitaessa. Samalla varmistat, että sijoituksesi arvo säilyy.

Suomen tämän hetkisen lainsäädännön mukaan 16v täyttänyt voi kuljettaa alle 23 m pituista moottorivenettä ilman muita pätevyyksiä. Isompien moottoriveneiden kuljettamiseen tarvitaan erillinen pätevyys.

Tarjoamme kaikille veneilijöille kokonaisvaltaisen palvelun. Jälkimarkkinointiin liittyvät palvelut tuotetaan tytäryhtiömme M-Yachts:n toimesta. Palvelu sisältää mm: Talvitelakoinnin, huollot, lisävarustelut, muutostyöt, yms.

Veneen ylläpitoon vaikuttavat useat eri tekijät, ensisijaisesti veneen koko ja sen ikä. Saat meiltä tarjouksen joko yksittäisiin tarpeisiin tai kokonaisvaltaisen ylläpitopaketin. Halutessasi voit pyytää meiltä yksilöidyn tarjouksen.

Tarvitsetko apua?
Laita meille viestiä!